Post by Sylvi Keloranta on Aug 14, 2023 22:33:52 GMT 2
Aamu pujahti oven välistä ensimmäisenä ulos ja jolkotteli pihan laidalle tarpeilleen, kun vedin matalat huopatossut jalkaan ja astuin talosta ulos viileään elokuun iltaan. Kello oli kymmenen paikkeilla ja tunnelma varsin rauhallinen. Illat alkoivat tähän aikaan vuodesta jo hämärtyä, ja peltojen ylle laskeutunut hienoinen utu loi hetkeen melkein taianomaisen tunnelman. Lepakot suhahtelivat pimeässä ohitseni oikealta ja vasemmalta, mutta luotin niiden arviointikykyyn täysin tallustaessani pihan poikki. Aamu nuuski pihan pusikkoja ja tepsutti edelläni häntä vipattaen, koira oli jo touhunnut mukanani koko päivän mutta jaksoi silti innostua kaiken maailman hajuista ja uusista "viesteistä".
Pujahdin lankojen välistä laitumelle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti rakasta hevoslaumaani. En viitsinyt vihellellä ja näin häiritä lauman harmoniaa, sillä huomasin parin hevosen torkkuvan makuullaan kasteisessa heinikossa. Ensimmäisenä minut huomasivat terävä Hempukka ja sen vieressä laiduntava kaunis Tanssi, jotka nostivat päänsä hetkeksi mutta laskivat ne takaisin heti, kun totesivat tulijan vaarattomaksi. Pian muutkin hevoset rekisteröivät läsnäoloni, ja lähimpänä oleva Hulda-poni lähti korvat pystyssä kävelemään luokseni. "Ei ole nyt leipää", kuiskasin aamutakkini hihaa hamuilevalle ponille ja rapsutin sen otsaa pörröisen harjan alta. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja tervehdin Louhia ja Liekkoa, jotka yksissä tuumin olivat tulleet kauempaa tarkistamaan, olisiko emännällä tarjota kivaa tekemistä, rapsutuksia tai nameja. Rapsuttelin tammoja hetkisen, ja lopulta jätin ne kyhnyttämään toisiaan. Tarkistin kaikki hevoset yhden kerrallaan, antaen jokaiselle aikansa. Tunsin valtavaa rakkautta kulkiessani näiden eläinten keskellä ja aistiessani, kuinka ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin - niin kuin minäkin hyväksyin ne. Yöhousujeni lahkeet olivat kosteassa heinikossa kastuneet jo aivan märiksi eivätkä huopatossutkaan pitäneet varpaita täysin kuivina, mutta en välittänyt moisista. Tärkeintä oli tämä hetki.
Viimeisenä astelin Telman luo. Se laidunsi rauhallisen ja vakaan tuntuisena, huiskien laiskasti hännällään. Tamman seurassa tunsin oloni aina ällistyttävän maadoittuneeksi, se oli oikea äiti maa. Nojasin päätäni Telman kylkeä vasten, suljin silmäni ja tunnustelin hevosen liikkeitä ja hengitystä poskeni alla. Hengitin itsekin syvään, makustellen raikasta loppukesän ilmaa ja tuoksuja, kuunnellen ympäristön seesteisiä ääniä. Päästin irti hevosesta ja silittelin sitä vielä hetken, ennen kuin lähdin kohti hämärässä kutsuvalta näyttävää, kotoisasti valaistua taloa. Katsoin sormenpäitäni, jotka olivat hevosista irronneen mustan lian ja talin peitossa. Taas yksi päivä takana. Joka ainoa ilta tunsin suunnatonta kiitollisuutta - kiitollisuutta kodista, ihanista eläimistä, upeasta ympäristöstä ja siitä, että sain elää juuri täällä. Päästin Aamun sisälle ja suljin oven perässämme. Nostin tossut ulkoeteisestä sisälle kuivumaan ja tassuttelin paljasvarpain peremmälle. Mitähän huominen toisi tullessaan?
Pujahdin lankojen välistä laitumelle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti rakasta hevoslaumaani. En viitsinyt vihellellä ja näin häiritä lauman harmoniaa, sillä huomasin parin hevosen torkkuvan makuullaan kasteisessa heinikossa. Ensimmäisenä minut huomasivat terävä Hempukka ja sen vieressä laiduntava kaunis Tanssi, jotka nostivat päänsä hetkeksi mutta laskivat ne takaisin heti, kun totesivat tulijan vaarattomaksi. Pian muutkin hevoset rekisteröivät läsnäoloni, ja lähimpänä oleva Hulda-poni lähti korvat pystyssä kävelemään luokseni. "Ei ole nyt leipää", kuiskasin aamutakkini hihaa hamuilevalle ponille ja rapsutin sen otsaa pörröisen harjan alta. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja tervehdin Louhia ja Liekkoa, jotka yksissä tuumin olivat tulleet kauempaa tarkistamaan, olisiko emännällä tarjota kivaa tekemistä, rapsutuksia tai nameja. Rapsuttelin tammoja hetkisen, ja lopulta jätin ne kyhnyttämään toisiaan. Tarkistin kaikki hevoset yhden kerrallaan, antaen jokaiselle aikansa. Tunsin valtavaa rakkautta kulkiessani näiden eläinten keskellä ja aistiessani, kuinka ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin - niin kuin minäkin hyväksyin ne. Yöhousujeni lahkeet olivat kosteassa heinikossa kastuneet jo aivan märiksi eivätkä huopatossutkaan pitäneet varpaita täysin kuivina, mutta en välittänyt moisista. Tärkeintä oli tämä hetki.
Viimeisenä astelin Telman luo. Se laidunsi rauhallisen ja vakaan tuntuisena, huiskien laiskasti hännällään. Tamman seurassa tunsin oloni aina ällistyttävän maadoittuneeksi, se oli oikea äiti maa. Nojasin päätäni Telman kylkeä vasten, suljin silmäni ja tunnustelin hevosen liikkeitä ja hengitystä poskeni alla. Hengitin itsekin syvään, makustellen raikasta loppukesän ilmaa ja tuoksuja, kuunnellen ympäristön seesteisiä ääniä. Päästin irti hevosesta ja silittelin sitä vielä hetken, ennen kuin lähdin kohti hämärässä kutsuvalta näyttävää, kotoisasti valaistua taloa. Katsoin sormenpäitäni, jotka olivat hevosista irronneen mustan lian ja talin peitossa. Taas yksi päivä takana. Joka ainoa ilta tunsin suunnatonta kiitollisuutta - kiitollisuutta kodista, ihanista eläimistä, upeasta ympäristöstä ja siitä, että sain elää juuri täällä. Päästin Aamun sisälle ja suljin oven perässämme. Nostin tossut ulkoeteisestä sisälle kuivumaan ja tassuttelin paljasvarpain peremmälle. Mitähän huominen toisi tullessaan?