|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 31, 2023 16:51:17 GMT 2
suomenhevostamma, 4-vuotias (s. 28.02.2023) om. Sylvi Keloranta Omat sivut
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 31, 2023 17:17:35 GMT 2
10.03.2023 Maastoretki Maaliskuinen aamupäivä oli kirkas ja aurinkoinen, kun astelin pihaton ovesta ulos tarhaan Liekon riimu käsissäni. Hevoset näkyivät olevan hieman kauempana metsikössä etsiskelemässä sinne piilottelemiani olkia. Liekon nimeä huutaessani vuoden ikään ehtinyt kaunis, musta tammavarsa nosti siron päänsä ja lähti iloisesti ravaamaan pihatolle päin, parin vanhemman hevosen kävellessä perässä. Pörröisessä talvikarvassaan Liekko näytti aivan syötävän suloiselta! Varsa hidasti edessäni ja pysähtyi kohteliaan etäisyyden päähän rauhallisesti, korvat hörössä. Olin pienestä saakka keskittynyt vahvistamaan Liekon kanssa rauhoittumista ja oikealla energialla kontaktiin hakeutumista, ja tulokset olivat selviä. Varsa oli aina ollut hyvin oppivainen, eikä missään vaiheessa ollut mitenkään erityisen raisu tapaus. Muutamia kommunikaatiokatkoksia oli toki sattunut puolin ja toisin, mutta koskaan ei Liekon kanssa ollut liiemmin tarvinnut pelätä sen alkavan haastaa ihmistä leikkiin tai yllättävän näykkäisyllä.
Liekon kanssa olisi tänään vuorossa ensimmäinen metsälenkki taluttaen. Varsa oli kyllä juoksennellut emänsä mukana maastossa aivan pienestä asti, mutta taluttaen emme olleet vielä käyneet sen kanssa pihapiiriä ja maneesin kiertävää lyhyttä polkua kauempana. Turvahevoseksi mukaan lähtisi emä Louhi, jota taluttamaan aikoi lähteä talliapulaisemme Irina. Irina oli hakenut Louhin jo hieman aikaisemmin ja oli tallissa harjaamassa sitä, kun toin Liekon sisään tallin ja pihaton välisestä ovesta. Varsa pyörähti sujuvasti narun päässä kun käännyin sulkemaan oven takanamme. Liekko osasi jo melko hyvin kaikki hoitotoimenpiteet: sitä oli pienestä saakka käsitelty lähes päivittäin, eikä näin ollen esimerkiksi harjaus, kavioiden puhdistus tai käytävällä kiinni seisominen tuottanut vaikeuksia. Tästä huolimatta halusin nytkin hoitaa Liekon pikaisesti, jotta opitut asiat pysyisivät muistissa. Liekko seisoi nätisti käytävällä, vaikka ihmettelikin hieman karsinassa heinänrippeitä rouskuttelevaa Louhia. Harjasin varsan kevyesti, käyden läpi kaikki paikat korvankärjistä vatsanaluseen. Seuraavaksi oli kavioiden puhdistuksen vuoro. Liekko nosti kaikki neljä pientä kaviotaan kiitettävästi, vaikka toisen etujalan kohdalla hieman horjuikin. Viimeisen kavion puhdistettuani naksautin kieltäni ja annoin Liekolle palkinnoksi aimo annoksen rapsutuksia sen lempipaikasta, etujalkojen välistä.
Ajatuksenamme oli kiertää pieni muutaman kilometrin lenkki niin, että kulkisimme hetken matkaa Nuppulanharjun pihatietä ja poikkeaisimme siitä metsäpoluille. Olimme pitäneet polkuja auki koko talven, joten liikkuminen siellä oli ihmisellekin helppoa. Louhi ja Irene saivat kulkea edellä, me Liekon kanssa tulimme perässä. Liekko töpsötteli terhakkaasti pikkukavioillaan, suipot pörröiset korvat olivat kiinnostuneena pystyssä sen katsellessa maisemia. Seutu oli sille tuttua varsasta saakka, mutta toki taluttaen liikkuminen oli hieman erilaista kuin vapaa kirmailu. Poluille päästyämme pyysin Liekon kulkemaan hiukan takaviistossa, jotta mahtuisimme paremmin kapealle polulle. Välillä varsa selvästi halusi pysähtyä nuuskimaan jotakin, maistelemaan varpuja tai tutkimaan polun varrelle jääneitä pupun papanoita. Annoin sen tehdä niin - tärkeintä oli saada ensimmäisestä talutuslenkistä Liekolle mukava kokemus.
Loppuretki sujui hienosti. Kerran Liekko säikähti polun yli ampaisevaa oravaa, mutta rauhoittui pienen puhinan jälkeen taas tutkimaan ympäristöä ja kulkemaan emänsä perässä. Tallille päästyämme veimme hevoset suoraan takaisin tarhaan - pienelle Liekolle tämä oli ollut suuri askel kohti aikuisen hevosen elämää!
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 31, 2023 18:02:54 GMT 2
31.03.2023 Kevätilta
Koko päivän pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko alkoi jo hiljalleen painua mailleen. Puiden taakse verhoutuva aurinko värjäsi koko maiseman oranssinpunertavaksi. Linnutkin olivat jo suurimmaksi osaksi hiljentyneet levolle - tuntui, kuin koko maisema olisi pysähtynyt. Olin hetki sitten käynyt laittamassa pihasaunalle tulet, ja nyt piipusta tupruttava savu painui hiljalleen alaspäin. Rakastin tuota savun tuoksua, se kertoi rauhallisista koti-illoista ja sopi mielestäni erityisesti kevääseen.
Saunan lämmitys otti oman aikansa, ja odotellessani puuhastelin tallilla. Olin kiinnittänyt Liekon ladon edessä olevaan hoitopuomiin ja raaputin varsan kutisevaa kevätkarvaa pois karkeareunaisella hikiviilalla. Liekko nautti elämyksestä täysin rinnoin, se suorastaan nojasi kättäni vasten ja rullasi ylähuultaan pitkälle eteenpäin. Varsa täytyisi vielä harjata, kaikkien rapsuttelujen jälkeen pintaan noussut pöly oli mustaan, pörröiseen karvapeitteeseen yhdistettynä aika villin näköinen. Sormien välit, silmät ja suu olivat täynnä tummanpuhuvia, pehmeitä hevosenkarvoja, mutta se ei minua haitannut - kohtahan lähtisin pesulle. Yhtälailla kaikki hevosen karvat absorboineelta näytti Emmikin, joka saapui kulman takaa taluttaen valtavan varsavatsansa kanssa hyllyvää Hulda-ponia.
"Veikkaanpa että tää varsoo ensi yönä. On meinaan jo aika hankalan oloista olla ja kun oli ne vahatipatkin", Emmi sanoi pysähtyen Huldan kanssa viereemme.
Hymyilin. Olin jo päivällä saanut tytöiltä päivityksen Huldan tilanteesta, joka vaikutti kieltämättä jo lupaavalta.
"Voi olla. Käyn tarkistamassa sen vielä myöhään illalla ja seurailen kameraa. Voin lähettää teillekin linkin liveen, Liinahan sitä on kanssa jo pari viikkoa seuraillut", ehdotin.
"No se ois kiva! Oon menossa tänään vielä yövuoroon, voin siellä kassan takana kuluttaa aikaa varsavalvojaisiin. Much more interesting!", Emmi kiteytti ja pyöräytti silmiään humoristisesti.
Tiesin Emmin tekevän kahta työtä lisätulojen toiveessa, olihan hänellä muiden juoksevien kulujen lisäksi pari koiraa, joista toisen sairastelut olivat viime aikoina kovasti verottaneet kassaa. Nainen teki tallilla töitä neljänä päivänä viikossa ja viikonloppuisin työskenteli paikallisella liikenneasemalla. Havahduin ajatuksistani, kun tomera tammavarsani yritti alkaa härveltää Huldan riimulla, ponin suodessa sille vähintäänkin kylmäkiskoisen ilmeen. Liekko perääntyi Huldan vihjeestä heti ja naksutteli varmuuden vuoksi suutaan - sisimmässään se oli hyvin herkkä pieni vauvahevonen, vaikka yrittikin välillä leikillään vähän isotella muille.
"Me tullaankin tästä samalla ovenavauksella sisälle, taidan huuhdella Liekon jalkoja vähän pesarilla kun ne on ihan kurassa. Saapahan varsa samalla vähän harjoitusta siihenkin", totesin.
Nykäisin vetosolmun auki ja lähdin Emmin ja Huldan perässä taluttamaan Liekkoa ladon isoista ovista sisään. Mitenhän olisi, olisiko tallissa seuraavana aamuna vielä kevään viimeinen varsa?
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Apr 17, 2023 9:08:41 GMT 2
17.04.2023 Arjen pieniä hetkiä Reimasjärven jäät olivat antaneet periksi kevään lämmölle. Yksittäisiä jäälauttoja ajelehti siellä täällä, mutta suurimmaksi osaksi järven selkä hehkui jo sinisen kaikissa sävyissä. Aallot liplattivat leppoisasti vasten rantaa, jossa kellertävien heinien seasta puski esiin jo muutamia vihreitä korsia. Liekko seisoi vieressäni hamuillen maasta näitä makeita luonnon antimia, ja minä suljin silmäni antaen suloisen kevätauringon luoda säteensä kasvoilleni. Tunsin riimunnarun pienet liikkeet käsissäni, kun Liekko nypelsi ruohoja ja aina välillä vaihtoi askeleen verran paremmille apajille. Äkkiä kuulin metsän takaa äänen, joka vuosien saatossa oli mielessäni muodostunut oikeaksi kevään lähettilääksi. Joutsenet. Liekkokin nosti päätään ja katseli, kun ylväs joutsenpariskunta liihotti taivaan halki ja laskeutui hallitusti hieman kauemmas järven selälle. Jäimme varsan kanssa hetkeksi katselemaan, kun valkoiset linnut lipuivat hiljaa eteenpäin ja sukivat samalla sulkiaan. Tässä hetkessä olin onnellinen.
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 6, 2024 13:04:46 GMT 2
6.3.2024 Keväisiä puuhia Tallissa oli mukavan hiljaista. Aurinko paistoi sisään ikkunasta ja ulkoa kantautui vaimeaa lintujen sirkutusta ja satunnainen koiran haukahdus, kun koirat Aamu ja Hilu olivat hippasilla. Liekko nyhti laiskasti heinää karsinan seinään ripustetusta heinäverkosta, kun yritin selvittää paria itsepintaista takkua tamman kurittomasta harjasta. 4-vuotiaaksi kääntyneellä Liekolla oli komeat jouhet, jotka se kuitenkin alinomaa sai sotkettua mitä mystisimmillä tavoilla - milloin jouhet olivat kuusenpihkassa, milloin niiden kantaja oli metsälaitumella touhutessaan rymistellyt ryteikössä ja saanut solmittua mukaansa sen seitsemänsataa risua ja oksaa. Liekko vilkaisi minua otsatukkansa alta kuin lukien ajatukseni, tamman "side eye" oli vertaansa vailla. "Joo joo, ei se nyt niin vakavaa ole", juttelin hevoselle.
Tarkoituksenani oli tänään harjoitella Liekon kanssa selkäännousua ja mahdollisesti tehdä pieni kierros lähipellolle auratulla lenkillä. Olin käynyt Liekon selässä jo muutamia kertoja ja ratsastanut hiukan käyntiä kentällä, mutta sitä pidemmälle emme olleet vielä harjoituksissa edenneet. Tamma oli älykäs ja nopea oppimaan, mutta sen keskittymiskyky ei aina ollut parasta A-luokkaa. Selkäännousut itsessään sujuivat oikein hyvin, mutta heti ihmisen päästyä satulaan ei Liekko oikein olisi malttanut odottaa rauhassa aloillaan. Se olisi aina saman tien halunnut lähteä korvat hörössä tutkimaan maita ja mantuja - ratsastajasta viis, eiköhän se siellä keikkuisi mukana.
Luovutin jouhien selvittämisen suhteen ja laskin harjan takaisin kassiin. Karvanlähtöaika oli hyvää vauhtia alkamassa, ja alunperin metsänvihreän fleecepusakkani etumus oli nyt kuorrutettu mustilla hevosenkarvoilla. Äkkiä tallin ovi kolahti ja käännyin kurkistamaan karsinan seinän yli. Oranssista kiharapäästä ei voinut erehtyä, vaikka en nähnytkään tulijan kasvoja tämän äheltäessä kantamustensa kanssa. "Moi!" tervehdin Irinaa iloisesti. "Mihinkäs sä oot muuttamassa?" lisäsin naurahtaen. "Aa moi! Arvaa vaan, nää on kaikki Hestian vanhoja loimia ja kamoja kotoa, meinasin sovitella osaa Reetalle ja osan laittaa myyntiin. Onko ok jos pesaisen nää pari loimea tossa tallin koneessa?" Irina kysyi nenäänsä niiskauttaen. "Joo pese ihmeessä, mäkin voisin tsekata ne läpi jos et kaikkea ota Reetalle. Kerttuli ainakin tarviis uuden sadeloimen." sanoin kassin sisältöä karsinan oven yli vilkuillen. "Jes, kiitti. Nää on 145 että saattais Kepalle mennäkin, jätän nää tonne varustehuoneeseen niin voit sieltä ihan vapaasti kattoa. Mitäs te Liekon kanssa?" "Meinasin vähän selkäännousutreenejä ja katotaan jos käydään pikkulenkki heittämässä pellollakin. Tuu Reetan kanssa mukaan jos haluat!" "Kiitti mutta en mä varmaan ehdi, pitäis keretä yhdelle luennolle. Tulin vaan ohikulkumatkalla jättämään nää tänne ja moikkaamaan Reetaa, tuun sit illemmalla uudestaan ja lyön nää sit sinne koneeseen", Irina selosti silmille valahtanutta pipoaan kohentaen, ennen kuin lähti heipat huikaten viilettämään pihattoa kohti.
Avasin tallin korkean ulko-oven ja kiinnitin vielä kypärän leukahihnan, Liekon metsästäessä huulillaan muutamaa käytävälle pudonnutta heinänkortta. Maiskautin hevosen liikkeelle ja pysähdyin vielä kääntämään sen ympäri, jotta sain oven tökättyä takaisin kiinni. Räystäältä kuului iloinen lorina, kun lumi alkoi lumiesteidenkin kohdalta sulaa ja putosi vetenä maahan. Aamu tuli tervehtimään meitä häntä heiluen ja nuuskaisi Liekkoakin turvasta, Hilu sen sijaan katseli turvallisen etäisyyden päästä. Se oli koirista arempi hevosten suhteen, eikä ainakaan vielä ollut uskaltautunut aivan niiden lähelle. Lumesta kuului mukava ääni askeltemme alla, kun nappasin ladon nurkalta selkäännousujakkaran ja asettelin sen tukevasti maahan. Tarkistin vielä että satulavyö oli sopivalla kireydellä, ennen kuin ryhdyin valmistelemaan itse satulaannnousua. Ensimmäisellä yrittämällä Liekko lähti liikkeelle juuri heilauttaessani jalkaani hevosen selän yli. Pysäytin tamman tutulla äänimerkillä ja odotin pari sekuntia, ennen kuin naksautin kielelläni ja annoin hevoselle pienen porkkananpalan. Hyppäsin alas satulasta ja otin vielä uusintayrityksen, josko saisin palkittua Liekon jo ennen kuin se ehtisi ajatella liikkeelle lähtöä. Tällä kertaa tein naksauksen jo ollessani vasta nousemassa satulaan, kun Liekko oli siihen saakka pysynyt aloillaan. Äänimerkki sai tamman kiinnittämän huomionsa minuun - tiesihän se saavansa parin sekunnin sisällä palkkionsa - ja sain ojennettua porkkananpalan kiltisti paikoillaan seisovalle hevoselle. Vuolaiden kehujen saattelemana pyysin Liekon liikkeelle. Tamma oli rennon oloinen ja vaikutti tänäänkin suhtautuvan ratsuna toimimiseen ihan positiivisella mielellä. Kokeiltuani kentällä kierroksen verran rattia, jarrua ja kaasua ohjasin Liekon ulos portista ja kohti aurattua peltolenkkiä. Linnut lauloivat iloisesti pellonreunan puissa ja koiratkin tepsuttelivat kauempana pellolla hangenkuorien päällä mielenkiintoisia hajuja nuuhkien, kun kuljimme Liekon kanssa loivaa alamäkeä kohti rantaviivaa. Sirot mustat korvat olivat terävästi pystyssä, kun Liekko tähyili ympärilleen ja pärskähteli välillä tyytyväisenä. Oman kasvatin korvien välistä oli kerrassaan mukava katsella maailmaa, ajattelin tyytyväisenä.
|
|