|
Post by Sylvi Keloranta on Apr 3, 2023 18:37:47 GMT 2
Terälän Tikkipotti tilastohevostamma, 3-vuotias (s. 23.11.2022) om. Sylvi Keloranta, hoitaa Aksa Mielonen Omat sivut
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Apr 3, 2023 18:38:31 GMT 2
Kun Sylvi oli kertonut hankkineensa uuden hevosen, ja vielä samassa lauseessa tokaissut ottavansa mielihyvin Aksan tämän uuden hankintansa "nimikkoihmiseksi", oli Aksa tietysti heti suostunut. Hän oli muuttanut seudulle hiljattain, ja joutunut vastikään vielä päästämään rakkaan, vanhan poniruunansa sateenkaaren taakse. Arjesta oli säännöllisten tallihommien myötä tuntunut puuttuvan jokin tärkeä osanen, kunnes eräänä päivänä muutama kuukausi sitten hän oli paikallisen ruokakaupan ilmoitustaululla törmännyt Nuppulanharjun Tilan mainokseen. Paikka oli heti tuntunut kutsuvan Aksaa luokseen, ja ensimmäisestä vierailusta lukien hän oli ollut tärkeä osa tallin pientä yhteisöä.
Matkaan oltiin lähdetty jo aamulla, ja nyt ajettiin viimeisiä kilometrejä kohti Terälän Tallia. Sää oli pilvinen ja kurja, aamulla räntää oli tullut vaakatasossa ja Aksa oli harmitellut, ettei ajokeli olisi paras mahdollinen. Nyt hän ihmetteli, miten mikään hevostalli voisi sijaita tällaisella seudulla. Ikkunan takana vilistävä maisema oli ollut hyvinkin tiuhaan asutettua jo jonkin aikaa, ja nyt näytti siltä kuin he olisivat ajamassa keskelle teollisuusaluetta. "Terälä on kieltämättä vähän erikoisella paikalla, mutta hevoset siellä hoidetaan hyvin." Sylvi sanoi kuin lukien Aksan ajatukset. "En tainnut vielä muistaakaan mainita, tiesitkö että heidän tallirakennus on tehty vanhan urheiluhallin konevarastoon? Siinä on vieläkin toiminnassa oleva halli ihan seinän takana, talliin kuuluu sieltä välillä ääntä." "Eikä, ihan totta? Miten semmoseen ympäristöön päädyttiin varsa tekemään? Eikös se emäkin ole kaiken lisäksi kuuro?" Aksa kysyi yllättyneenä. "Jep, Kuuro-Lotaksi sitä sanotaan. Ei Lotan tiedetty ollenkaan olevan tiineenä kun se Terälään muutti, mutta jonkin ajan päästä huomattiinkin ettei mahan kasvaminen ehkä johtunutkaan pelkästä heinästä. Hei kato, nyt me ollaan perillä!" Sylvi huudahti huomatessaan mutkan takana Terälän tallille ohjaavan kyltin.
Aksa avasi nousi ulos autosta ja katseli ympärilleen. Korkealla kulkevat sähkölinjat, muuntamot ja horisontissa savuaan tupruttavat tehdasrakennukset tuntuivat hallitsevan maisemaa. Onneksi linnut sentään laulelivat yhtä iloisesti kuin muuallakin, muuten paikka olisi vaikuttanut melkein pelottavalta. Tallin vieressä kohosi valtava urheiluhalli, joka kuitenkin nyt näytti olevan pimeänä. Parkkialueen vieressä olevassa tarhassa kurkisteli muutama hevonen, joista ruunikon Aksa ajatteli näyttävän epäilyttävästi samalta kuin heidän varsansa isä, josta Sylvi oli näyttänyt pari kuvaa. Sylvi vahvisti Aksan arvelut oikeaksi, läsipää oli nimeltään Sankari. Aksa yritti tähyillä tarhoista varsaa, mutta ei nähnyt sen kummemmin lapsihevosta kuin sen Lotta-emääkään. "Onkohan ne otettu valmiiksi sisälle?" Aksa kysyi Sylviltä heidän kävellessään niljakkaaksi jäätyneen tallipihan yli kohti rakennuksen pääovia. "On varmaan. Hanna laittoi just tekstarin että on ihan pian tässä tallilla, voidaan varmaan mennä jo valmiiksi katsomaan löydettäiskö Lottaa ja Titiä."
Aksa astui tallin ovista sisälle Sylvin perässä. Pusakan alla vatsanpohjassa tuntui lentelevän sata perhosta, kun Aksa tiiraili ympärilleen. Ja sieltä, heti rivin ensimmäisestä karsinasta näyttikin kurkkivan yksi, ei vaan kaksi silmäparia. Samaan aikaan pihalta kuului Hannan tervehdys, kun nainen lähestyi tallia. "Avatkaa vaan karsinan ovi niin saatte paremmin tervehdittyä", Hanna kehotti riisuessaan hanskojaan. Aksa avasi karsinan oven ja tervehti ensin Lottaa, joka tuli vastaan ovelle. Emänsä kaulan takaa kuikuili uskomattoman pörröinen, ruskehtavan musta varsa. Silmät olivat kirkkaat ja ilme pirteä, kun varsa lähestyi Aksan ojennettua kättä. "No hei Titi, tuliskohan meistä vielä kaverit.." Aksa jutteli varsalle antaen sen nuuskia lapastaan. Kauniit silmät katselivat uutta ihmistä vallattomana sojottavan otsatukan ja pitkien, vaaleiden silmäripsien alta. Sylvikin tuli karsinan ovelle ja ryhtyi rapsuttelemaan Titiä ihastuneena. Varsan silmiin katsoessaan Aksa oli varma, että edessä olisi vielä aikamoisia seikkailuja.
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Apr 7, 2023 16:49:42 GMT 2
07.04.2023 Arjen iloja Titi rouskutteli tyytyväisenä heinää karsinassa Aksan kihnuttaessa sen kutisevaa talvikarvaa irti hikiviilalla. Uskomatonta, kuinka paljon pieneen hevoseen mahtui karvaa - jo tähän mennessä karsinan puruille leijailleista karvanökkösistä olisi saanut varmaan täyden muovikassillisen. Viereisessä karsinassa Liina nyhersi tarhaan johtavan oven salpojen kanssa, jotka olivat kieltämättä jo kauan odottaneet rasvausta. Aamu-koira jyrsi käytävällä säteen palasta, joka aamun kengityksistä oli siihen jäänyt. Sylvi oli kentällä ratsastamassa Louhia, ja Irina oli ilmeisesti varsanostoaikeistaan motivoituneena lähtenyt tarhalle hakkaamaan irti lumen alta paljastuneita kakkakasoja, joita talviaikaan päivittäisestä siivoamisesta huolimatta jäi väkisinkin huomaamatta ja jotka nyt iloisesti tervehtivät siivoajia lumen alta.
"Titi on kyllä kotiutunut hienosti, se ei yhtään huutele muiden perään vaikka jäikin äsken yksin talliin kun Louhi lähti pihalle", Aksa aloitti keskustelun hiljaisessa tallissa. Liinan kanssa oli joskus vaikea jutella, hän oli toisinaan vähän ujo eikä välttämättä avannut sanaista arkkuaan kovinkaan helposti. Hevosista puhuminen oli kuitenkin turvallinen aihe, ja tyttö vastasikin yllättävän pirteästi. "Niin on! Ihan mahtavaa miten fiksu varsa se tuntuu olevan. Vaikuttaakohan se sen tausta siellä urheiluhallilla? Varmaan tottunut monenlaiseen", Liina rupatteli sulkiessaan ovea, jonka salpa meni kiinni nyt kitisemättä. Oho, Aksa ajatteli, olipa Liina puheliaalla tuulella. Ehkä Huldan saama pieni Aprilli-varsa ja sen hoitaminen oli luonut Liinaan uutta rohkeutta. Yleensä hän oli huomattavasti vetäytyvämpi, eikä yleensä varsinkaan alkuun jatkanut keskustelua kovinkaan helposti. "Voi olla, siellähän se on nähnyt vaikka minkälaista. Ja kuuro emäkin ehkä vaikuttaa, Titi on alusta asti oppinut olemaan tiettyjen asioiden suhteen ehkä naksun itsenäisempi kuin muut varsat", Aksa totesi rapsuttaen läsipäisen varsan korvaa. Titi nautti käsittelystä, se sulki silmänsä ja kallisti päätään onnellisena ihanasta extraraaputuksesta.
Liinakin käveli karsinalle ja tarjosi kätensä nuuskittavaksi Titille, ennen kuin rapsutti tätä kaulasta. Tytön sormiin jäänyt WD-nelikymppisen tuoksu taisi olla Titille liikaa - varsa rullasi ylähuultaan ja nosti päätään ylemmäs, yrittäen saada selvää kummallisesta hajusta. Liina huomasi erheensä ja naurahti hieman, saaden Aksankin tyrskähtämään. Kohta tytöt nauroivat yhdessä, kun Titi halusi tutkia hajua vielä tarkemmin ja alkoikin sitten pärskiä ympäriinsä kuin aivastellen. Aamu-koirakin unohti puuhansa ja yhtyi ilakointiin haukahtamalla muutaman kerran häntäänsä heiluttaen. Hevosilla on taito yhdistää ihmisiä, Aksa ajatteli hymyillen.
|
|