|
Post by Sylvi Keloranta on Oct 31, 2022 13:40:15 GMT 2
Oh Rock Achlämminveritamma om. Sylvi Keloranta Omat sivut
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Oct 31, 2022 13:55:06 GMT 2
30.10.2022 Vai että lämminverinen!Muutama viikko sitten olin Facebookia selatessani törmännyt ilmoitukseen jossa kaupiteltiin nuorta, mustaa lämminveritammaa. En silloin ollut kiinnittänyt ilmoitukseen mitenkään erityistä huomiota muuten, kuin että kuvan hevosella oli minusta aivan erityisen kauniit silmät. Silmien takia olin jäänyt tutkimaan kuvaa hetkeksi. Hevosta pideltiin kuvassa narun päässä pihalla ja se oli selvästi lähdössä johonkin, varmaankin raveihin. Eläin katsoi sillä hetkellä suoraan kuvaajaan juuri niin puhuttelevalla katseella kuin vain ystävällinen, herkkä ja pohjattoman viisas nuori hevosssielu vain voi katsoa. Suuret ja kirkkaat, tummat silmät ja lähtemättömän pyyteetön ilme jäivät kummittelemaan mieleeni, vaikka en ollutkaan aikeissa hankkia uutta hevosta. Sitä paitsi kommenteissa jo useat olivat ilmoittaneet, että olivat kiinnostuneita hevosesta. Pari päivää sitten törmäsin yllätyksekseni ilmoitukseen uudestaan. En ollut ajatellut koko asiaa, mutta yllätyin, ettei kaunis nuori hevonen ollut mennyt vielä kaupaksi. Nyt ilmoituksessa oli lisää kuvia sen aikaisemmin näkemäni lisäksi. Kuvissa hevonen juoksi raveissa, sitä uitettiin järvessä, sillä ratsastettiin, yhdessä se leikki pienen varsan kanssa. Viimeisenä oli vielä video, jossa hevonen nuuhki turvallaan pientä lasta, joka kikatti hevosen puhaltaessa lämmintä ilmaa hänen kasvoilleen. Kyyneleet nousivat silmiini kun tajusin, miksi hevonen oli puhutellut minua jo ensimmäisellä kerralla kun näin sen kuvan. Koko tamman persoona muistutti minua kovasti äitini entisestä hevosesta Alisasta - lämminveritammasta, joka oli ollut Nuppulanharjun ensimmäisiä asukkaita. Alisan kanssa olin lapsena puuhastellut kaikenlaista viisasta ja vähemmän viisasta, ja se oli järjestänyt minulle lukemattomia oppitunteja hevosten mielenliikkeistä. Alisalla oli aina paikka sydämessäni, ja nyt tämä nuori hevonen oli nostanut kaikki muistot pintaan. Aloin tutkia ilmoitusta lisää. Tamman nimi oli Oh Rock, ja se oli kilpaillut raveissa muutaman kauden. Ilmoituksen lopussa luki kuitenkin ratkaisevat sanat: "Nähtäisiin mielellään yhä radoilla". Innostukseni laantui. Minusta ei olisi treenaamaan ravihevosta ja kilpailuttamaan sitä, eivätkä ravit muutenkaan olleet minua koskaan niin kiinnostaneet. Suljin puhelimen kieltämättä hieman lannistuneena, ja lähdin päivän puuhiin. En kuitenkaan onnistunut saamaan hevosta mielestäni, se alkoi tunkeutua uniinikin. Lopulta kyllästyin torjumaan alitajuntani minulle tyrkyttämää ajatusta, ja otin puhelimen käteen. Ei se ota jos ei annakaan. Soitin myynti-ilmoituksen lopussa olevaan numeroon ja istuuduin keittiön pöydän ääreen. Puhelin tuuttasi. Ikkunasta näin kuinka hevoset käyskentelivät aitauksessa rauhallisesti ja Aamu-koira jyrsi aamulla sille heittämääni veristä hirvenluuta omenapuun alla. Puhelin tuuttasi ja tuuttasi. Juuri kun olin painamassa punaista luuria ja myöntämässä tappioni, luurin päästä kuului rapinaa ja sitten iloinen tervehdys: "Aken ravitalli, Aksu puhelimessa!". Terästäydyin, ja aloin selvittää asiaani. Puhelun jälkeen olin pyörällä päästäni ja - niinpä - sanoinkuvaamattoman iloinen. Olimme jutelleet Aksun kanssa pitkän tovin, ja olin esittänyt kiinnostukseni myynnissä olevaan hevoseen. Olin myös ilmoittanut, että raviuran jatkumista en valitettavasti pystyisi tarjoamaan. Aksu oli miettinyt asiaa ja yllätyksekseni kertonut, kuinka oli seurannut tallimme toimintaa jo pidempään ja piti siitä, mitä teimme. Hän myös arvosti tämän myynnissä olevan kasvattinsa ihanaa, ihmisrakasta luonnetta ja halusi että hevosen uudessakin kodissa tämä nähtäisiin sellaisena ihanana yksilönä, kuin se oli. Puhelun aikana juttelimme paljon muustakin hevosiin liittyvästä kuin vain tästä myyntihevosesta, ja lopuksi Aksu löi pöytään ne ratkaisevat sanat. Hän oli sitä mieltä että myisi hevosen enemmän kuin mielellään minulle. Hevonen oli ansainnut kaurarahojaan jo useamman vuoden, eikä harrastekäyttöön siirtyminen sen arvoa alentaisi. "Vai että lämminverinen, pitkästä aikaa", mutisin hymyillen Surku-kissalle, joka kiehnäsi jaloissani. Nostin pörröisen otuksen syliini ja nuuhkin sen ihanan pehmoista karvaa. Kissa tuoksui heinältä ja pölyltä, se oli varmaan ollut aamulla tallissa nukkumassa. Siinä istuessamme aurinko tuli esiin pilvien takaa ja loi ikkunan läpi kasvoilleni yhden kirkkaista säteistään. Suljin silmäni ja annoin ihanan onnen tunteen levitä sisimpääni ajatellessani uutta hevosystävääni, jonka tapaisin toivottavasti jo muutaman päivän kuluttua.
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Oct 31, 2022 16:15:17 GMT 2
1.11.2022 Olisitkos sinä Kerttuli?
Köröttelin viimeisiä kilometrejä Nuppulanharjua kohti, Hiluxin vetokoukussa kiinni hevostraileri arvokkaine lasteineen. Kaikki oli valmista uuden hevosen tuloa varten. Olin valmistellut tulokkaalle yhden sisäkarsinan ja siihen yhdistetyn pienen yksittäistarhan, jotta hevonen saisi totutella uuteen paikkaan ja ulkoilmaelämään ensin rauhassa ilman muun lauman aiheuttamaa paineistusta. Meillä sisäkarsinoihin yhteydessä olevat tarhat on sijoitettu niin, että pihattolauma on heti putkiaidan takana. Käytäntönä on, että uusi hevonen laitetaan ensin ikään kuin keskimmäiseen tarhaan niin, että muu lauma pääsee sen lähelle vain tarhan yhdellä lyhyellä sivulla - näin uusi tulokas saa halutessaan ottaa oikeasti myös etäisyyttä muihin hevosiin. Kun tilanne on täysin rauhallinen tällaisin järjestelyin, siirrän hevosen vielä joksikin aikaa ison lauman tarhan keskellä olevaan aitaukseen, jolloin tulokas voi jo ikään kuin liikuskella muun lauman mukana. Siitä uuden hevosen on jo huomattavasti helpompi solahtaa porukkaan mukaan.
Laitoin mietteeni syrjään, kun ajoin tallin pihaan. Harmaa iltapäivä oli jo hämärtymässä ja pihalla vihmoi (taas kerran) vettä, mutta se ei minun mieltäni haitannut. Pysäköin auton tallin edustalle, avasin oven ja hyppäsin alas kuskin pukilta. Oh Rock oli käyttäytynyt koko matkan todella hienosti, olihan se varsin tottunut matkustaja. Sivuoven avatessani vastassa oli hörökorvainen, kohtalaisen rauhallisen oloinen hevonen, joka kuitenkin selvästi ihmetteli uuden paikan ääniä ja hajuja. Sain purettua hienokäytöksisen tamman trailerista yksinään (kukaan tallilla normaalisti autteleva ei ollut päässyt tänään paikalle), eikä missään vaiheessa tullut oloa että se olisi ollut jotenkin vaarallista. Iso musta hevonen oli kuin höyhen narun päässä, ja osasi todella hienosti odottaa että sain takapuomit ja muut auki.
Trailerista ulos päästyään pystypäinen tamma katseli ympärilleen ihmeissään. "Mikäs paikka tämä on, ei ravirata ainakaan", se tuntui kysyvän. Ruskeine nahkariimuineen, letitettyine otsatukkineen, loimineen ja kuljetussuojineen hevonen näytti kyllä siltä, että sitä oltaisiin koska tahansa voitu alkaa valmistella tulevaa starttia varten. Oh Rock seurasi minua kiltisti, kun lähdin taluttamaan sitä kohti tallin ovia. Oma ryhmä-rämämme oli aidalla siistissä rivissä tuijottamassa uutta tulokasta. Erityisesti Louhi näytti olevan uudesta kaverista hyvin kiinnostunut, ja tapitti sitä nappisilmillään höristen samalla vienosti.
Laskin hevosen karsinaan, jonne olin juuri aamulla tuonut puhtaat purut ja reilun heinäkasan. Alkuun ulos antava pariovi saisi olla alaosastaan vielä kiinni, jotta ensimmäinen yö ei turhaan menisi ramppaamiseksi sisältä ulos ja toisinpäin. Olin suunnitellut tuovani viereiseen karsinaan jonkin hevosen seuraneidiksi Oh Rockin ensimmäisen yön ajaksi, ja Louhin reaktion nähtyäni ajattelin että se voisi olla hyvä valinta. Louhi oli fiksu laumassa ja osasi toimia uusien tuttavuuksien kanssa hyvin hienovaraisesti.
Tuotuani Louhin sisälle viereiseen karsinaan, tammat nuuskivat toisiaan kiinnostuneena mutta eivät esimerkiksi kiljuneet. Uusi hevonen oli ehkä hieman hieman hämillään, mutta osasi kuitenkin hienosti käyttää rauhoittelevia eleitä ja kommunikoida Louhin kanssa. Kun molemmat rauhoittuivat taas syömään, menin uuden hevosen karsinan luo. Olin kuumeisesti pohtinut hevoselle uutta kutsumanimeä, sillä Oh Rock tai vaikka edes Rock ei tulisi kyseeseen. Muutamia nimiä olin pyöritellyt mielessäni, mutta nyt hevosen nähtyäni vain yksi tuntui oikealta.
"Olisitkos sinä Kerttuli?" kysyin mustalta hevoselta hymyillen. Tamma nosti päätään ja kävi höpeltämässä takkini huppua - tulkitsin tämän myöntäväksi vastaukseksi. Kerttuli siis, approved!
Loppuilta meni varsin rauhallisesti. Välillä Kerttuli vain pysähtyi heinät suussa selvästi tutkimaan jotakin yksityiskohtaa uudessa tallissa, joko katseellaan tai esimerkiksi haistellen. Se ei ollut lainkaan hätääntyneen tai jännittyneen oloinen, lähinnä nimenomaan tutkaili uutta kotiaan ja vaikutti uteliaan kiinnostuneelta. Varmasti osin raviuran ansiota - Kerttuli oli tottunut käymään uusissa paikoissa ja näkemään uusia hevosia, miksi siis tämäkään kerta olisi poikkeus.
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Nov 3, 2022 0:12:46 GMT 2
2.11.2022 Uuteen kotiin tutustumista ja energian purkamistaAamutalli, eli yleisen hevosten tarkastuksen lisäksi tällä hetkellä käytännössä Kerttulin ruokkiminen tallissa (iso pihattolauma syö ja juo meillä automaateista) oli hoidettu, ja istuskelin sohvalla jalat nostettuna käsinojalle. Aamu-koira kuorsasi viereisellä sohvalla ja töminästä päätellen nuoret kissaveljekset Sisu ja Surku leikkivät jonkinlaista painihippaa keittiössä. Hörpin höyryävän kuumaa teetä suuresta, ponien kuvilla vuoratusta kupista ja tutkin puhelimeni sisältöä. Hihitin parille hauskalle kuvalle, jotka olin napannut Kerttulista aamulla. Kuvissa heilahtanut, pitkäkorvainen musta otus tunkee rehumössössä uitettua turpaansa mahdollisimman lähelle kameraa. Heh, linssilude mikä linssilude. Aamuruokinnan jälkeen Kerttuli oli jo tottuneesti talsinut karsinan takaovesta ulos tarhaan syömään aamuheiniään. Hevoset olivat suhtautuneet Kerttuliin niin rennosti, että aioin luultavasti jo tänään siirtää sen lauman keskellä olevaan isompaan yksittäistarhaan. Ainoastaan Hempukka oli pari kertaa hieman kiljaissut kun hevoset olivat ensi kertaa haistelleet toisiaan aidan yli, kaikki muut olivat tehneet tuttavuutta hyvin rauhallisesti. Hevosista huomasi jo, ketkä olivat kiinnostuneimpia uudesta kaverista ja kenestä Kerttuli haki turvaa uudessa paikassa. Erityisesti Louhi, Melli ja Hulda selvästi hengailivat enemmän Kerttulin luona, vaikka muut hevoset olisivat olleet kauempanakin. Olisi hauska nähdä, miten lauman sisäiset suhteet muuttuisivat vai muuttuisivatko lainkaan, kun Kerttuli pääsisi lopullisesti muiden seuraan.
Teen hörpittyäni päätin lähteä ulos. Koska Kerttuli vaikutti jo rauhalliselta uudessa paikassa eikä hätäillyt muiden hevosten perään, ajattelin että pieni ympäristöön tutustuminen voisi olla paikallaan. Aamu pujahti edeltäni oven raosta, kun jäin vielä eteiseen kiskomaan turvakenkiä jalkaan. Ulkona oli marraskuun aluksi yllättävän lämmintä, ilma oli kosteaa ja järvenselkä usvan peitossa. Tallustelin pihan yli tallille ja kuljin sisälle heinäladon kautta. Kerttuli näkyi olevan tarhassaan nypeltämässä vielä viimeisiä heinänkorsia, kun nappasin sen riimun naulasta ja kävin pilkkomassa taskuuni muutaman pienen porkkananpalan. Avasin tamman karsinan oven ja kutsuin hevosta. Kerttuli nosti päänsä, höristi korviaan ja lähti uteliaana kävelemään luokseni. Riimu sujahti päähän helposti, annoin hevoselle namin kiitokseksi luoksetulosta ja kiinni antamisesta. Otin hevosen käytävälle ja ajattelin heti hieman harjoitella erästä taitoa, joka on minusta tärkeä jokaiselle hevoselle. Nimittäin rauhallista seisomista pyynnöstä niin, että aina ei tarvitse olla kahdelta puolelta kiinni. Kerttuli oli piehtaroinut tarhan hiekassa, ja ajattelin pikaisesti harjata sen läpi ja tunnustella samalla koko hevosen. Pidin Kerttulin narua toisessa kädessä ja toisella harjasin hevosta. Muutaman kerran hevonen yritti lähteä puuhaamaan omiaan, mutta joka kerta tein rauhallisen ja selkeän korjausliikkeen takaisin alkuperäisille jalansijoille ja kehuin kovasti, kun se pysyi rauhallisesti aloillaan.
Kevyen harjauksen jälkeen Kerttuli näytti siltä, että haluaisi tutkia tallia lähemmin. Kävimmekin kurkkaamassa ovelta mm. satulahuoneeseen (joka oli Kerttulin mielestä hyvin ihmeellinen paikka), ja tutkimassa kaikki mahdolliset ämpärit, laatikot ja muut tavarat, joita tallista löytyi. Kerttuli nuuski ympäristöä kiinnostuneena ja halusi kokeilla kaikkea turvallaan. Kun talli oli Kerttulin mielestä tutkittu, se ehdotti suuntaamista tallin oville.
Astuimme ulos tallista, ja Kerttuli pysähtyi katselemaan kiinnostuneena ympärilleen. Pihattolauman hevoset näkyivät olevan kauempana, mutta pari niistä nosti päänsä nähdessään meidät. Pian lauma lähtikin Louhin aloitteesta ravaamaan lähemmäs. Kerttulia taisi hieman epäilyttää moinen yleisöryntäys, sillä se otti muutaman hermostuneemman askeleen, kun lauma pyyhälsi paikalle. Tamma kuitenkin palautui nopeasti uteliaaksi itsekseen, ja lähdimme kävelemään kohti kenttää. Muutkin hevoset olivat jo rauhoittuneet puuhastelemaan omia juttujaan, eivätkä kiinnittäneet meihin erityistä huomiota. Aamu kylläkin hölkötteli luoksemme mutta väisti epäilevän näköisenä, kun Kerttuli olisi halunnut nuuhkia sen turkkia. Koira lähti häntä heiluen haistelemaan kentän vierustoja, kun astuimme Kerttulin kanssa kentälle. Kävelimme kentän muutaman kerran ympäri ja tutustuimme paikkoihin. Kerttulista näki selvästi, miten tottunut se oli matkustamiseen ja uusissa paikoissa käymiseen. Se käveli vierelläni löysällä narulla, välillä haistellen maata ja välillä tutkien ympäristöä katseellaan. Lopulta ajattelin, että voisin laskea Kerttulin kentälle irtona. Kentän pitkän sivun aita oli pihattotarhan kanssa yhteinen, mutta järkeilin että koska hevosten välillä ei ollut ollut skismaa aiemminkaan, miksi sitä olisi nytkään. Jonkinlaista yhteisrallittelua voisi toki olla luvassa, jos pihaton hevoset innostuisivat juoksemaan Kerttulin rinnalla (jos se siis ylipäätään haluaisi juosta).
Päästin Kerttulin vapaaksi, ja ensimmäisenä se käveli hieman kauemmas piehtaroimaan. Ehkä se jotenkin ajatteli, että narun päässä ei saa piehtaroida. Tamma kieriskeli hiekassa antaumuksella ja pyörähteli sujuvasti selän kautta ympäri toiselle kyljelle. Lopulta se nousi ylös ja ravisteli itseään korvia myöten. Sitten se lähti ravaamaan kentän toiseen päähän. Kenttämme on melko suuri, joten tammalla oli paljon tilaa purkaa energiaansa. Ja sitä sillä varmasti olikin, olihan hevonen käytännössä starttikuntoinen ja seissyt nyt jo pari päivää vain tarhassa. Kerttuli käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja kentän toisesta päästä lähti juoksemaan takaisin pukkiloikkien säestämänä. Tamma hillui kentällä vielä hetken, kunnes selvästi oli omasta mielestään valmis ja ravasi luokseni, ollen kokoajan kohtelias ja pysähtyen parin metrin päähän korvat hörössä. Naurahdin Kerttulin pöllämystyneelle ilmeelle - sen otsatukka sojotti suoraan ylöspäin ja riimu oli kauttaaltaan kuorrutettu kostealla hiekalla.
Huomenna olisi jo syytä alkaa liikuttamaan Kerttulia hieman enemmän, jotta sen olisi helpompi sopeutua uuteen paikkaan ja jotta sen hieno kunto ei aivan romahtaisi. Ajattelen, että jos hevonen on tottunut säännölliseen ja reippaaseen liikutukseen, on sen edun mukaista että kun koittaa muutto aivan uuteen paikkaan, edes yksi asia pysyy samanlaisena - säännöllinen liike. Katsotaan, kuinka käy kun lähdemme ensi kertaa puuhaamaan yhdessä enemmän!
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Nov 4, 2022 14:37:30 GMT 2
04.11.2022 Ensimmäinen maastoretkiPonnistin Kerttulin satulaan tallin edessä olevalta jakkaralta. Tamma yritti lähteä heti liikkeelle, se ei vielä aivan hahmottanut mitkä toimintatavat olivat toivottuja ja mitkä eivät. Pysäytin hevosen heti ja pyysin sitä seisomaan aloillaan pienen hetken, ennen kuin pyysin sitä taas liikkeelle. Edellisenä päivänä olin käynyt Kerttulin selässä kentällä ja tehnyt siellä muutamia yksinkertaisia harjoituksia käynnissä, lähinnä nähdäkseni millainen oli hevosen lähtötaso. Kerttulilla oli ratsastettu säännöllisesti jo edellisessä kodissa. Kaasun, jarrun ja ratin lisäksi se selvästi osasi alkeellisesti pohkeen merkityksen. Oikein päin se ei liikkunut, mutta se ei vielä tässä vaiheessa olisikaan niin oleellista. Tällä hetkellä näin tärkeämmäksi että hevonen pääsisi liikkumaan säännöllisesti ja monipuolisesti, ja saisimme vahvistettua sellaista lihaksistoa, joka olisi ratsuna toimimisen ja niin sanotusti itsensä kantamisen kannalta oleellista. Nythän Kerttulin lihakset olivat selvästi ravurin lihakset ja kuntoa oli enemmän lyhyisiin, kovassa temmossa tapahtuviin suorituksiin kuin pitkäaikaiseen ja temmoltaan hitaampaan liikuntaan.
Nyt olimme lähdössä ensimmäistä kertaa kunnolla maastoon. Tarkoituksenamme oli tehdä reipas käyntilenkki ja samalla katsoa, miten Kerttuli toimisi uusissa maastoissa. Turvaratsukkonamme toimi Louhi, jonka selässä istui punatukkainen talliapulaisemme Irene. Kivan kaverihevosen kanssa Kerttulin olisi toivottavasti mukavampi lähteä ensimmäiselle lenkilleen uudessa paikassa. "Ootteko valmiita?", Irene huikkasi Louhin selästä, kun oli saanut säädettyä jalustimensa sopiviksi. Olimmehan me. Lähdimme Louhin peesissä kävelemään tallilta pois päin johtavaa tietä. Kerttuli tuntui yllättävän tasaiselta ja rennolta, joskin melkoisen kapealta ja pitkäkaulaiselta totuttuani pitkään ratsastamaan lähinnä suomenhevosilla. Pitkät korvat heiluivat, kun tamma katseli ympärilleen kävellessämme pellon laitaa eteenpäin. Ja hupsis! Pellon laidasta aivan vierestämme lähti loikkimaan pieni jänis, joka oli maastoutunut loistavasti ympäristöönsä. Louhi kavahti hieman sivulle ja Kerttuli hypähti paikallaan jysäyttäen kaikki kavionsa leveälle sivuille. Välikohtaus oli kuitenkin nopeasti ohi, ja kumpikaan hevosista ei kerännyt pienestä säikähdyksestä itselleen kierroksia. "Kaikki ok?" Irene varmisti edeltä kääntyen katsomaan meitä. "Jep!", vastasin.
Hieman myöhemmin käännyimme pienelle, jyrkähköön ylämäkeen kulkevalle metsäpolulle. Kerttuli ei luultavasti ollut kovinkaan tottunut kulkemaan epätasaisissa maastoissa ja sai toden totta hieman miettiä, mihin asettelisi jalkansa. Valitsemamme polun pohja ei ollut liukas tai erityisen juurakkoinen, joten tehtävä oli varmasti melko sopiva tällaiselle metsäilyjään vasta aloittelevalle hevoselle. Ylämäessä Kerttuli sai tehdä töitä pungertaakseen meidät mäen huipulle. Koska hevonen oli erittäin kovassa kunnossa ja lisäksi jo tottunut kantamaan ratsastajaa selässään, en ollut huolestunut että tällainen voimajumppa olisi sille mitenkään liian raskasta. Louhi kulki edellämme varmoin ja tottunein askelin - se oli kulkenut tätä samaista polkua kymmeniä, ellei satoja kertoja. Mäen huipulle päästyämme pysäytimme hevoset hetkeksi ja ihailimme maisemia. Alhaalla pienessä laaksossa kulkevasta purosta nousi usvaa puiden ylle, vaikka päivä oli muuten marraskuuksi yllättävän kirkas ja selkeä.
Kotimatkalla kokeilimme ottaa pienen pätkän ravia, kun saavuimme sopivan joustavalle ja pehmeälle hiekkatielle. Kerttuli lähti Louhin perässä raviin lähes automaattisesti, vaikka yritinkin toki yhdistää tapahtumaan samalla kevyen pohjeavun ja sanallisen vihjeen. Mutta jestas, miten iso ravi tällä hevosella olikin! Sain käyttää kaiken keskivartalon tukeni, jottei Kerttulin ravi olisi ponnauttanut minua taivaan tuuliin, vaan pystyin säilyttämään jokseenkin hallitun kevennyksen. Ravasimme melko reipasta tahtia, sillä ymmärtää saattaa ettei Kerttuli ollut tottunut mihinkään sipsutteluun. Tamma olisi varmaan ravannut vielä lisääkin, sillä pidättäessämme hevoset käyntiin se viskaisi päätään muutamaan otteeseen.
Tallille saapuessamme hevoset pärskähtelivät tyytyväisen oloisina ja rauhallisina. Tarkastin lenkin statsit puhelimeni seurantasovelluksesta. Aivan hyvä reilun tunnin ja noin seitsemän kilometrin lenkki! Kerttuli oli nostanut kevyen hien pintaan satulan kohdalta ja ryntäistä, ja varusteiden purkamisen jälkeen pyyhin hikikohtia kevyesti kostealla sienellä. Tamma oli saanut edellisestä kodista mukaansa hyvin istuvan, keltaisen kuivatusloimen, jonka heitin hevosen ylle sen pureskellessa pieniä välipalaheiniään. Lopuksi asettelin Kerttulin jalkoihin vielä kylmäyssuojat - kohtalaisen paljon kilpailleen ravihevosen kanssa jalkojen terveydestä ei koskaan voinut pitää liikaa huolta. Tamma asui yhä yksittäispihatossaan, jonne se jäi syömään heinää lähtiessäni hetkeksi sisälle taloon. Ajatuksena oli siirtää Kerttuli mahdollisesti huomenna lauman keskellä olevaan tarhaan ja siitä sitten sopivan hetken tullen ikään kuin vaivihkaa yhdistää se muiden hevosten kanssa. Katsotaan, kuinka siinä kävisi! Uskon että hyvin, sillä tähänkään mennessä Kerttulin tulo ei ole näyttänyt aiheuttavan laumassa minkäänlaista draamaa. Siihen saakka, näkyillään!
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Nov 12, 2022 23:46:05 GMT 2
12.11.2022 Kerttuli muuttaa laumaan
Lyhyttä tilannepäivitystä! Kerttuli yhdistettiin eilen ison lauman kanssa. Muut hevoset seurasivat kauempaa, kun avasin Kerttulin tarhan portin ja päästin sen tutustumaan uuteen alueeseen. Tamma lähti heti ravaamaan muiden hevosten luokse, jotka odottivat rauhallisesti vähän matkan päässä. Louhi tervehti Kerttulia ensimmäisenä. Tammat olivat jo ihan tuttuja toisilleen, olivathan ne olleet jo tallissa vierekkäisissä karsinoissa ja liikkuneet maastoretkilläkin paljon yhdessä. Muutkin hevoset suhtautuivat Kerttuliin hyvin neutraalisti, olivathan hevoset olleet toistensa lähellä jo parisen viikkoa, vain aidan toisella puolella. Ainoastaan Hmpukka hieman vinkui ja huitoi pari kertaa etusellaan, kun Kerttuli meni haistelemaan sen turpaa. Tämä oli odotettavissa, Hempukalla on monesti aika paljon mielipiteitä uusista kavereista, vaikkei se mitenkään pomottelevaa tai muuten ahdistelevaa tyyppiä olekaan. Muuta laumaa tervehdittyään Kerttuli lähti tutkimaan uutta ympäristöä. Oli ihan hämmentävää nähdä, miten hevoset käyttäytyivät. Kerttulin lähtiessä ravilla hieman kauemmas, jäivät muut hevoset vain katsomaan sen puuhia. Kerttuli ei vaikuttanut mitenkään hätääntyneeltä tai stressaantuneelta, ennemminkin se vaikutti olevan utelias näkemään uuden kotinsa. Ehkä tästä syystä muu laumakaan ei ottanut kierroksia - ne ymmärsivät, ettei tilanteessa ollut mitään hätää. Louhi ja Vappu lähtivät kävelemään rauhallisesti samaan suuntaan Kerttulin kanssa, kun musta hevonen oli kauempana pysähtynyt nuuskimaan pikkukatoksen olkipatjaa. Muut hevoset jatkoivat elämäänsä ikään kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Ja eihän siinä tavallaan ollutkaan, tämähän juuri oli tavoite - tuoda uusi hevonen laumaan niin verkkaisella tahdilla, etteivät hevoset lopulta edes ajattele yhdistämistilannetta mitenkään erikoisena tapahtumana. Seurailin lauman tilannetta muutaman tunnin. Olin hakenut termoskuppiin kahvia, ja istustelin viltin kanssa tarhan korkeimmalla kohdalla siten, että pystyin hyvin seuraamaan tilannetta. Siis ainakin niin kauan, kuin hevoset eivät lähtisi vaikkapa metsän siimekseen vaan pysyttelisivät niin sanotulla rakennetulla alueella. Oli huvittavaa seurata, miten Kerttuli aina välillä sai pienen "kohtauksen" ja hyppi ja kirmaili vähän aikaa ympäriinsä. Kerran tammalle meinasi käydä köpelösti kun se ei karkeloinniltaan huomannut ajautuneensa niin sanotulle hiekkalaatikollemme. Hiekkalaatikkoalueella on hevosten rakastamaa, piehtarointiin sopivaa erittäin hienojakoista ja pehmeää rantahiekkaa. Alue on rajattu tukeilla, jotta hiekka ei leviäisi ympäriinsä. Kerttulilla tuli kiire saada jalkansa järjestykseen, kun edessä oli yllättäen tukki ja sen takana pehmoista hiekkaa! Loppu hyvin kaikki hyvin, lopulta Kerttuli kävi kokeilemassa hiekkaa vielä ihan piehtarointitarkoituksessa, eikä vain holtittomasti ryntäillen! Kuvamateriaalia tulossa, kunhan saan siirrettyä kuvia kamerastani tänne foorumille Loppuillan seurailin vielä valvontakameroista, uskaltautuiko Kerttuli sisälle pihattoon vai jäikö vielä hengailemaan tuulikaappiin. Hienosti tamma liikkui muiden mukana pihattoon ja jäi sinne jo hengailemaankin, minkäänlaisesta ahtaanpaikankammosta tai muiden pelkäämisestä ei näkynyt merkkejä. Makuulle hevonen ei vielä tässä uudessa tilanteessa laskeutunut, mutta se on täysin ymmärrettävää. Heinäautomaatit otin hetkeksi pois käytöstä, ja jaoin koko laumalle heinää maahan. Huomenna paremmalla ajalla otan asiakseni opettaa Kerttulille heinä- ja rehuautomaattien käyttöä. Hevoset oppivat tämän yleensä todella nopeasti, saahan pömpelistä palkinnoksi ruokaa. Lisäksi esimerkin voima taitaa olla melko suuri: Uskon että uusia hevosia auttaa paljon kun ne näkevät, miten laumatoverit käyttävät ruokinta-automaatteja. Automaattisesta vesikupista Kerttuli on tottunut juomaan koko ikänsä karsinassa, joten en usko että pihaton vesiautomaatit tuottavat ongelmia. Kerttulin matka aktiivipihattoeläjäksi alkakoon!
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Nov 15, 2022 12:06:07 GMT 2
15.11.2022 Schwungia etsimässäTänään olikin jännittävä päivä. Olin jo jonkin aikaa tuuminut että Kerttulin kanssa olisi mukava päästä treenaamaan ratsuilun alkeita ihan valmentajan silmän alla ja nimenomaan klassisen ratsastuksen keinoin - ei jyrryyttämällä ympyrällä kevyttä ravia ja yrittämällä saada hevosen pää alas ja ohjat tiukalle tuntumalle. Valmentautumiseen tarjoutuikin oiva tilaisuus, kun huomasin että minun näkökulmastani oikea klassisen kouluratsastuksen jumala, Klaus Tuura, oli saapumassa lähiseudulle valmentamaan. Otin heti kännykän kauniiseen käteen ja pirautin valmentajalle, mahtuisimmeko me vielä hänen päivän reitilleen. Ja mahduimmehan me! Tässä Klausin mietteitä valmennuksesta: "Kerttuli ei kuulema pitänyt nenälle tulevasta paineesta, mutta siitäkin huolimatta Klaus mallasi sen suitsiin kiinni semikapsonia. "Ei hätää, tästä ei vedellä sen enempää kuin kuolaimestakaan," hän lohdutti Sylvin epäilevää ilmettä. Koska Kerttuli vasta tapaili ratsunuran alkeita ravihommien jälkeen, järkeili Klaus olevan fiksuinta pysyä maassa kakkosapuna. Hän esitteli ratsukolle kapsonin ja kertoi miksi sitä käytettiin jos istunta ei riittänyt taivuttamaan, testasi miten Kerttuli seurasi sitä ja lähti sitten parivaljakon mukana tallustelemaan ympyrälle. Sylvi sai pitää kahta ohjaa: ulkokädessä kuolainohjat ja ulkokapsoni, sisäkädessä sisäkapsoni. "Jos käytät kuolainta tai kuolaimetonta asetukseen, siirrät vain hevosen alaleukaa. Silloin pää mene vinoon, kokeileppa vaikka. Joo, noin, näitkö? Korvat eivät olleet enää samalla tasolla. Mutta katsopas mitä tapahtuu kun autat kapsonilla. Jep, korvat pysyvät tasan." He kiersivät ympyrän toisensa jälkeen suuntaan jos toiseenkin. Näennäisesti sitä vain pyörittiin kehää käynnissä, mutta todellisuudessa Sylvi sai miettiä päätään puhki etsiessä sekä omaa että ratsun painopistettä, auttaessa sisäreidellä schwungia, ottaen siitä ulkosäärellä koppia kun Kerttulin runko lähti liikaa ulos. Ohjat roikkuivat koko ajan löysinä, muoto oli pitkä — kuten kuuluikin. Klaus muistutti ettei hevosta otettu ohjalla koskaan muotoon, vaan se tuli puhtaasta liikkeestä ja kunnollisesta, kyykkäävästä kokoamisesta, jonka kumpaisenkin nykymaailma oli hieman unohtanut. "Kerttuli on siis ollut koko ajan oikeassa hermostuessaan paineesta, tuli se sitten suuhun, nenään tai niskaan. Jatkuvaa painetta ei saisi olla, kuten nyt ei hienosti olekaan." Klaus auttoi etuosan nostamisessa koskettamalla kädellä Kerttulin lavan kulmaa. Tamma sai nopeasti jutun juonesta kiinni, varsinkin kun palkasta puhuttiin... Harjoitus tehtiin paikaltaan, ja pian siihen lisättiin pieni roikkuohjan kautta annettu puolipidäte: käsi puristui nyrkkiin ja kohosi hieman, josta koitettiin nyt saada keventävä merkki niille ajoille kun Klaus ei olisi tökkimässä sormillaan. Tässä varrellinen kuolain oli omiaan: siinä jo sormien hipaisu, käden nosto millin verran, välittyi hevoselle. Rengaskuolaimen kanssa Sylvin piti nostaa käsiä niin ylös että häntä jo kävi naurattamaan improttu venytystuokio, kun ohja vain liukui rengasta pitkin. "Jepsjeps, hyvin oivallettu," Klaus vastasi ratsastajan pohdintaan eri välineistä. "Kanget, hackamore, eivät ole hallintaa tai hevosen muotoon pakkaamista varten, vaan ne antavat mahdollisuuden tooooodella hienovaraiseen ja kauniiseen merkinantoon." Oikea kierros vaikutti tänään hankalemmalta. Kerttuli yritti kultaisesti siihen parhaansa, mutta taivutus pysyi vasempaan kierrokseen tuplasti helpommalla. Monesti tamma käänsi päänsä ja kaulansa, mutta takaosa karkasi ulos eivätkä kaviot laskeutuneet tasan. Tähän olisi apuna sulkutaivutus, johon päästäisiin varmasti talven aikana sukeltamaan jahka perustaivutus olisi hyvin lapasessa. "Huomaatko miten pää lähtee nyökkäämään enemmän ylös kuin alas kun Kerttuli ei taivu oikein ja schwung katoaa? Tunnetko miten liike heittää sinua enemmän ulos?" Kuinka pystyikään pelkästään käyntiä ja paikoillaan pipertämistä sisältävä tunti tuntumaan niin täydeltä! Ravia he eivät olleet pientä katsausta enempää ottaneet, Kerttulilla oli ravureiden perusvitsaus eikä se osannut ravata puhtaasti. Jalat sohivat komeasti, mutta schwung oli täysin käänteinen. Sitä pääsisi työstämään, kun käynnissä perusasiat — eli perus-, avo- ja sulkutaivutus, schwung, tahti, tempo sekä kokoaminen olisivat vahvalla pohjalla. Tosin pakko myöntää Klaus olisi tahtonut jakaa enemmänkin oppia kuin mitä nyt ehti, mutta hän ei tahtonut väsyttää kumpaakaan tietovyöryllä. Riisuessa lainakapsonia Kerttulilta hän muisti kuitenkin rapsuttaa tammaa ja kehaista Sylvia — ja vinkata että vakio-oppilaaksi kyllä mahtuisi, mikäli kouluratsastus pehmeillä arvoilla kiinnosteli."
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Apr 2, 2023 13:45:21 GMT 2
02.04.2023 - Metsäretki Linnut olivat aloittaneet kevätkonserttinsa. Korvia huumaava sirkutus ja livertely ympäröi koko huhtikuisen metsän, kun kävelimme mutkittelevalla polulla. Kerttulin kavioiden tömähdykset ja satunnainen rento pärskintä kuuluivat takaani, kun tamma maisemia tarkkaillen kulki perässäni. Keskityin aistimaan maailmaa ympärilläni. Rakastin kevääseen heräävän luonnon tuoksua ja sulan polun tuntua jalkojeni alla. Paljasjalkakenkieni pohjien läpi pystyin tuntemaan jokaisen polulle eksyneen pienen kiven, risun ja kävyn, ja se tuntui minusta ihanalta. Oli toki ehkä maailman typerintä pitää tällaisia kevyitä tossuja 550-kiloisen, tukevasti rautakengässä olevan hevosen seurassa, mutta annoin asian tällä kertaa olla. Talliympäristössä pidän kyllä yleensä turvakenkiä, mutta kävelyretkille valitsen usein mukavan, vaikkakin riskialttiimman, ratkaisun.
Olimme kävelleet kuutisen kilometriä, kierrelleet ensin Sammakkolammen takana kulkevilla metsäteillä ja nyt kulkemassa Laukkavuoren kautta takaisin tallille. Lenkistä tulisi luultavasti kokonaisuudessaan noin yhdeksän kilometrin mittainen. Kerttuli oli edellisenä päivänä käynyt rankemmalla ajolenkillä, joten palautteleva, kevyempi kävelyliikunta tuli tänään tarpeeseen. Tamma oli onneksi äärimmäisen hyvä ja toimiva maastoilija, jonka kanssa oli helppo lähteä lenkille yksinkin. Palasin ajatuksistani tähän hetkeen, kun polku alkoi kokoajan jyrkemmin nousta ylämäkeen kohti Laukkavuoren huippua ja jouduin hetkeksi pysähtymään vetämään henkeä. Jonkin aikaa rinnettä noustuamme totesin, että oma vauhtini Kerttulin reippaaseen askellukseen verrattuna muistutti lähinnä etanan ja jäniksen kilpajuoksua. Onneksi olin myös näin talutuslenkille laittanut päähäni kypärän, kuten tallin toimintatapoihin kuului, ja onneksi Kerttuli oli todettu naruriimulla toimivaksi myös ratsain, aioin nimittäin ylämäen ajaksi kavuta omia jalkojani tehokkaamman nelivedon kyytiin.
Polun vierestä löysin juuri sopivan kiven, jonka päältä pääsin ponnistamaan vatsalleni Kerttulin selkään. Tamma lähti pontevana ja korvat pystyssä nousemaan mäkeä jo ennen kuin olin saanut pungerrettua itseni kunnolla pystyyn, mutta harjasta kiinni tarraamalla onnistuin pysymään hevosen kaltevassa selässä. Onneksi sain kerättyä itseni nopeasti, sillä hitaasta riippakivestä päästyään Kerttuli yritti lähteä ravaamaan mäkeä ylös. Pidätin hevosen takaisin rauhallisempaan tempoon, sillä jyrkässä ylämäessä ilman satulaa selässä pysyminen vaati tarpeeksi kehonhallintaa jo käynnissäkin. Kerttuli tyytyi ehdotukseeni, ja harppoi reippaasti pärskähdellen metsän siimeksestä laavupaikalle, joka avautui eteemme. Kerttuli pysähtyi hamuamaan hevosten kiinnityspuomin edustalle edellisen laavuretken jäljiltä jääneitä heinän rippeitä. Heitin jalkani tamman kaulan yli ja hyppäsin alas maahan, jossa kallio oli aikojen saatossa paikoin kulunut paljaaksi. Laavulta oli hienot näkymät alas Reimasjärvelle, jossa jään alta vapautunut vesi aaltoili kaikissa sinisen sävyissä. Juuri tällaiset päivät ovat parasta keväässä!
|
|