|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 31, 2023 10:49:16 GMT 2
Sylvi Keloranta tallin omistaja 34-vuotias (syntymäpäivä 12.05.), horoskooppi härkä kasvissyöjä, norjalaisten villapaitojen ystävä, fanaattinen neuloja koulutukseltaan agrologi, hevospalveluiden tuottaja ja ratsastusterapeutti
Sylvi on Nuppulanharjun Tilan nykyinen omistaja. Hänellä on pitkät ja vaaleat luonnonkiharat hiukset, sinertävät silmät ja hieman kesakkoja. Sylvi on asunut tilalla lapsuudestaan lähtien, sillä hänen äitinsä Sigrid on tallin perustaja.
Sylviä voisi kuvailla luonnon lapseksi. Luonto, eläimet ja rauha ovat hänelle tärkeitä asioita. Sylvi rakastaa luonnossa liikkumista, erityisesti tietysti hevosten kanssa! Tallinpidon lisäksi harrastuksiin kuuluu joogaa, lenkkeilyä sekä käsitöiden tekemistä. Lisäksi Sylvi on erittäin kiinnostunut historiasta. Ruuanlaitto ei ole naisen vahvuuksia, vaikka hän jokseenkin syötäviä keitoksia osaakin valmistaa.
Luonteeltaan Sylvi on hyvin pikkutarkka ja täsmällinen. Huomaat pian että hänen jäljiltään piha on siististi haravoitu, tavarat ovat järjestelmällisesti omilla paikoillaan ja varusteet puunattu ja lajiteltu värin mukaan. Sylvi ei voi jättää hommia puolitiehen, vaan hänen on saatava tehdä ne loppuun asti.
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 5, 2024 22:58:47 GMT 2
14.8.2023 Elokuinen ilta
Aamu pujahti oven välistä ensimmäisenä ulos ja jolkotteli pihan laidalle tarpeilleen, kun vedin matalat huopatossut jalkaan ja astuin talosta ulos viileään elokuun iltaan. Kello oli kymmenen paikkeilla ja tunnelma varsin rauhallinen. Illat alkoivat tähän aikaan vuodesta jo hämärtyä, ja peltojen ylle laskeutunut hienoinen utu loi hetkeen melkein taianomaisen tunnelman. Lepakot suhahtelivat pimeässä ohitseni oikealta ja vasemmalta, mutta luotin niiden arviointikykyyn täysin tallustaessani pihan poikki. Aamu nuuski pihan pusikkoja ja tepsutti edelläni häntä vipattaen, koira oli jo touhunnut mukanani koko päivän mutta jaksoi silti innostua kaiken maailman hajuista ja uusista "viesteistä".
Pujahdin lankojen välistä laitumelle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti rakasta hevoslaumaani. En viitsinyt vihellellä ja näin häiritä lauman harmoniaa, sillä huomasin parin hevosen torkkuvan makuullaan kasteisessa heinikossa. Ensimmäisenä minut huomasivat terävä Hempukka ja sen vieressä laiduntava kaunis Tanssi, jotka nostivat päänsä hetkeksi mutta laskivat ne takaisin heti, kun totesivat tulijan vaarattomaksi. Pian muutkin hevoset rekisteröivät läsnäoloni, ja lähimpänä oleva Hulda-poni lähti korvat pystyssä kävelemään luokseni. "Ei ole nyt leipää", kuiskasin aamutakkini hihaa hamuilevalle ponille ja rapsutin sen otsaa pörröisen harjan alta. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja tervehdin Louhia ja Liekkoa, jotka yksissä tuumin olivat tulleet kauempaa tarkistamaan, olisiko emännällä tarjota kivaa tekemistä, rapsutuksia tai nameja. Rapsuttelin tammoja hetkisen, ja lopulta jätin ne kyhnyttämään toisiaan. Tarkistin kaikki hevoset yhden kerrallaan, antaen jokaiselle aikansa. Tunsin valtavaa rakkautta kulkiessani näiden eläinten keskellä ja aistiessani, kuinka ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin - niin kuin minäkin hyväksyin ne. Yöhousujeni lahkeet olivat kosteassa heinikossa kastuneet jo aivan märiksi eivätkä huopatossutkaan pitäneet varpaita täysin kuivina, mutta en välittänyt moisista. Tärkeintä oli tämä hetki.
Viimeisenä astelin Telman luo. Se laidunsi rauhallisen ja vakaan tuntuisena, huiskien laiskasti hännällään. Tamman seurassa tunsin oloni aina ällistyttävän maadoittuneeksi, se oli oikea äiti maa. Nojasin päätäni Telman kylkeä vasten, suljin silmäni ja tunnustelin hevosen liikkeitä ja hengitystä poskeni alla. Hengitin itsekin syvään, makustellen raikasta loppukesän ilmaa ja tuoksuja, kuunnellen ympäristön seesteisiä ääniä. Päästin irti hevosesta ja silittelin sitä vielä hetken, ennen kuin lähdin kohti hämärässä kutsuvalta näyttävää, kotoisasti valaistua taloa. Katsoin sormenpäitäni, jotka olivat hevosista irronneen mustan lian ja talin peitossa. Taas yksi päivä takana. Joka ainoa ilta tunsin suunnatonta kiitollisuutta - kiitollisuutta kodista, ihanista eläimistä, upeasta ympäristöstä ja siitä, että sain elää juuri täällä. Päästin Aamun sisälle ja suljin oven perässämme. Nostin tossut ulkoeteisestä sisälle kuivumaan ja tassuttelin paljasvarpain peremmälle. Mitähän huominen toisi tullessaan?
|
|
|
Post by Sylvi Keloranta on Mar 5, 2024 23:22:36 GMT 2
05.03.2024 Arkista aherrusta
"Voi hyvää päivää, mitä siellä nyt taas tapahtuu?" nousin tuolilta karauttaen sen jalat ikävästi lattiaa vasten. Olohuoneesta kuului jumalaton räiske ja räminä jo noin sadatta kertaa tänään, kun hassunhauskat kissaveljekset Sisu ja Surku vetivät hepulia ympäri taloa ja pudottelivat samalla erinäisiä esineitä tasoilta ja hyllyiltä. "Nyt te lähdette ulos", sanoin kopatessani kiemurtelevat madot joita kissoiksikin kutsutaan, kainaloihini. Toimitin molemmat kissat jämäkän ystävällisesti ulos luontoon ja suljin oven, kun viimeinenkin hännännipukka oli viimein sujahtanut ulkopuolelle. Aamu ja Hilu järsivät työhuoneeni lattialla mahtavan kokoisia luitaan, kun palasin tietokoneeni ääreen. Tytöistä oli sukeutunut hyvät kaverukset ja ne liikkuivatkin aina yhdessä, niin talossa kuin tallillakin. Vedin villapaidan kaulusta paremmin leukani suojaksi ja yritin löytää mukavan asennon tuolilla. Kirjanpito ei ollut lempipuuhiani, mieluummin olisin ollut tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä kuin naputellut tyhjänpäiväisyyksiä tietokoneen ruutua tuijottaen.
Hilu keskeytti ajatukseni kajauttamalla ilmoille kimeän haukkunsa, joka yleensä ilmoitti vieraista. Ikkunasta kurkattuani totesin että Emmi se vain saapui liikuttamaan Tanssin, niin kuin oli sovittu. Punainen pikkuauto karautti talon ohi tallille, ja nousin päästämään koirat ulos tulijaa tervehtimään. Koirat pysyivät hyvin pihassa ja pysyivät pois hevosten jaloista, joten saatoin olla huoletta yhden keltaisen ja yhden oranssin salaman viilettäessä piharappuja alas ja pihan yli tallin suuntaan. Venyttelin käsiäni kohti kattoa - ehkä voisin jo sulkea koneen ja mennä tekemään jotain oikeita asioita. Sitä ennen tallin somesivuja täytyisi kyllä hiukan päivittää, ensi kesän kursseja ja muita tapahtumia oli jo lisäilty kalenteriin. Pysähdyin kaihoisasti hengittämään vanhan puutalon tuoksua, käsi leväten yläkerran portaiden kaidepuulla. Käsi tunsi kaiteen hennon rosoisuuden ja ajan patinan, tästä samasta kaiteesta olin pidellyt kiinni jo kiikkeränä pikkulapsena. Oven takaa kantautuva kissan vaativa naukuminen keskeytti muisteluni - joko ne ryökäleet nyt olivat tulossa takaisin sisälle sekaannusta aiheuttamaan, ajattelin hieman nyreänä. Ei suinkaan, olin kiitollinen jokaisesta ihanasta eläinystävästäni ja niiden tempauksista, jotka toivat päiviin aina ripauksen huumoria ja vauhtia.
|
|