Post by Sylvi Keloranta on Mar 31, 2023 11:06:52 GMT 2
31.03.2023
Jännittäviä aikoja
Jännittäviä aikoja
Tallin käytävällä oli rauhallinen tunnelma. Liina nyppi mietteliäänä karvoja Huldan vaaleanvihreästä dandyharjasta. Karvanvaihtoaika oli totisesti saapunut, sen saattoi harjojen lisäksi päätellä Liinan omasta ulkomuodosta. Valkoinen, aamulla puhtaana päälle vedetty fleecepusero oli magneetin lailla vetänyt puoleensa Huldan ruskeita ja mustia karvoja. Liina huokaisi pölläyttäessään paitansa hihaa - äidin hevosallergia ei pitäisi tästä. Käytävän toisella puolella olevasta karsinasta kuului rauhallinen rouskutus. Louhi-tamma asui pienen, parin päivän ikäisen varsansa kanssa vielä omassa yksittäiskarsinassa ja siihen yhdistyvässä tarhassa. Huldakin saisi oman varsansa ihan pian, Liinu mietti. Juuri tänään hän oli tunnustellut ponin pyöreää, pörröistä kylkeä sen pysähdyttyä hamuilemaan pellon laidalle puhjennneita ensimmäisiä leskenlehtiä. Huldan vatsa oli pudonnut ja sen nisät olivat alkaneet täyttyä. Liina mietti, minkä näköinen varsasta tulisi - ruunikko kuten äidistään, hallakko vai kenties jotain muuta? Äkkiä tallin päätyovi avautui, ja keväiset auringonsäteet pelmahtivat sisälle yhdessä Irinan oranssin, villin hiuspehkon kanssa.
"Ai moi, täällähän sä ootkin!" Irina tervehti pirteästi yrittäessään kuumeisesti pärjätä Helssan ulkoloimen kanssa, joka helma toisensa jälkeen pyrki putoamaan naisen käsivarsilta. Liina vastasi tervehdykseen kiiruhtaen samalla auttamaan loimen kanssa.
"Helssa on menossa yhdelle asiakkaalle myöhemmin, Sylvi pyysi nappaamaan loimen pois jo valmiiksi. Tässä auringossa senkin mukavampi olla ilman loimea, vaikka onkin osin klipattu", Irina jutteli heidän viikatessaan loimea siistiin pinoon.
Liina vaipui taas mietteisiinsä, kun Irina lähti kiikuttamaan loimimyttyä varustehuoneeseen. Tallilla oli joitakin kuukausia sitten alettu järjestää sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Asiakkaita oli monenlaisia, ja Liinakin oli ollut auttamassa muutamilla käynneillä. Tallinomistaja Sylvi oli pitkään pitänyt tallin toimintaa hyvin pienimuotoisena ja pääasiassa omana harrastuksenaan. Nainen oli kuitenkin jo pitkään puhunut olleensa kiinnostunut hevosavusteisesta toiminnasta ja nyt viimein päättänyt laittaa unelmat käytäntöön. Nyt tallilla kävi viikoittain useita asiakkaita hevosavusteisessa kuntoutuksessa, ja talliyhteisö oli muutenkin laajentunut Sylvin verkostoiduttua alueen muiden toimijoiden kanssa. Liinasta oli mukavaa, että tallilla oli nykyään enemmän vilskettä. Hän oli käynyt Nuppulanharjussa noin vuoden päivät, ja joskus syrjäisellä tallilla puuhastelu oli tuntunut hieman yksinäiseltä. Arjen seikkailut Hulda-ponin kanssa olivat tietysti aina olleet yhtä mukavia, mutta oli kieltämättä hauskempaa kun tallilla oli nyt enemmän ihmisiä, joiden kanssa jakaa hauskat hetket.
Liina nousi ja puisteli vielä loputkin roskat Huldan harjakassin pohjalta. Aseteltuaan harjat siistiin järjestykseen hän nosti kassin paikoilleen ja pyyhkäisi housuihinsa takertuneet roskat pois parilla käden liikkeellä. Irina oli jo ehtinyt hävitä jonnekin, se työmyyrä. Irina oli yksi tallin työntekijöistä ja niin orientoitunut hommiinsa, ettei aina malttanut pitää taukoja. Liina avasi latoon johtavan oven ja jäi pitämään sitä vielä auki niin, että perässä seurannut Sisu-kissa pääsi pujahtamaan oven raosta ulos. Tyttö vetäisi kaulusta hieman ylemmäs, aurinko oli mennyt pilveen ja ulkona oli viileämpi kuin äsken. Toivottavasti varsa ei syntyisi päiväsaikaan ulos, Liina mietti. Hulda oli jo muutaman viikon ajan otettu öiksi sisälle varsomiskarsinaan, jotta tulevaa varsomista pystyttäisiin seuraamaan tarkemmin. Äkkiä Liina huomasi Irinan ja Emmin, jotka huitoivat hänelle pihaton nurkalta Huldan viereltä.
"Sillä on vahatipat!", Irina hihkaisi Liinalle, jonka suu kääntyi iloiseen virneeseen. Varsan tuloon ei olisi enää kauaa!